Viihde Helsingissä

Viihde Helsingissä

November 21, 2018 0 By samuel

Helsingissä vierailee vuosittain valtava määrä turisteja ympäri maailmaa. Helsingin vireä ilmapiiri houkuttelee vierailijoita vuosi toisensa jälkeen. Myös paikalliset helsinkiläiset viihtyvät kaupungissa monipuolisen viihdetarjonnan ja erilaisten tapahtumien vuoksi. Helsingin kaupunki on panostanut siihen, että jokaiselle kävijälle ja asukkaalle löytyy jotakin hauskaa tekemistä. Vuodenajat ja juhlapäivät vaikuttavat siihen, millaista ohjelmaa milloinkin on tarjolla. Helsingissä on helppo osallistua erilaisiin tapahtumiin vaikkapa vuoden jokaisena päivänä ja Helsingissä pitkään asuneetkin löytävät kaupungista aina jotakin uutta ja hauskaa.

Helsinki on ehdottomasti Suomen monimuotoisin ja monikulttuurisin kaupunki. Erilaisiin kulttuureihin ja tapoihin voi tutustua niin taiteen kuin ruokakulttuurinkin puolesta. Helsinki on pullollaan loistavia ravintoloita ja baareja, jotka ovat saaneet maailmanluokan arvosteluja kansainvälisilläkin foorumeilla. Kulttuurielämyksiin kuuluvat lisäksi esimerkiksi teatterin, musikaalien ja konserttien laaja tarjonta. Mikäli haluaa tutustua yöelämään, on tämäkin mahdollista Helsingissä. Eri tunnelmaa henkivät pubit ja yökerhot toivottavat vieraansa tervetulleiksi ympäri vuoden. Helsingin vertaista kaupunkia ei liene toista Suomessa.

Elokuvat ja teatteri

Helsingissä pääsee katsomaan uusimpia ja suosituimpia elokuvia lähes missä tahansa kaupungin suurista elokuvateattereista. Elokuvateatterit ovat tehneet viime vuosina kasvojenkohotuksen, jonka seurauksena katsojat pääsevät nyt nauttimaan uusimmasta ääni- ja kuvateknologiasta. Jos haluaa nähdä pienemmän budjetin vaihtoehtoelokuvia, on myös tämä mahdollista Helsingin pienemmissä elokuvateattereissa. Myös perinteistä teatterielämystä hakeville Helsinki on loistava vaihtoehto, sillä esimerkiksi Aleksanterin teatteri on tunnettu upeista näytelmistään ja lahjakkaista näyttelijöistään. Suomen huippunimet ovat tuttu näky teatterin lavoilla.

Kansallisooppera tarjoaa kulttuurintäyteisiä elämyksiä upeilla esityksillään. Myös balettia pääsee ihailemaan saman katon alla. Kansallisoopperan rakennus on valmistunut vuonna 1993 ja se sijaitsee aivan Hesperian puiston laitamilla, joten sen sijainti on loistava. Oopperalla onkin Suomessa suhteellisen pitkä perinne, sillä ensimmäisiä säännöllisiä esityksiä on järjestetty 1800-luvun loppupuolelta saakka. Viimeisimpänä trendinä ovat Helsinkiin rantautuneet musikaalit. Helsingin musikaaliohjelmistossa ollaan nähty mitä upeimpia ilmiömäisiä musikaaleja. Helsingin taso on verrattavissa maailman huippuihin West Endillä ja Broadwaylla.

Yöelämä

Helsingin yöelämä on vilkasta ja räiskyvää. Helsingissä voi törmätä niin irlantilaisvaikutteisiin pubeihin, valtaviin yökerhoihin kuin myös valtavirrasta poikkeaviin erikoisempiin baareihin. Monet baareista ja yökerhoista ovat sopivasti kävelyetäisyyden päässä keskustan ytimestä, joten vierailijoiden on helppo löytää itselleen sopiva vaihtoehto suuren valikoiman seasta. Moniin baareihin ikäraja on 18 vuotta, mutta Helsinki on huomioinut myös aikuisempien kävijöiden toiveet ja joissakin paikoissa ikäraja saattaa olla jopa 25 vuotta. Nuorien kävijöiden on siis hyvä tarkistaa ikärajat etukäteen.

Mikäli etsii todellista yökerhoelämystä, yksi parhaista vaihtoehdoista on Kaiku. Kyseinen yökerho on tunnettu tilavasta tanssilattiastaan ja loistavista DJ-lahjakkuuksistaan ja Kaiku tarjoaa takuulla loistavat juhlat kenelle tahansa. Kaarle XII on paikka, jossa hieman vanhempi juhlakansa käy viettämässä viikonloppuaan. Kaivohuone on puolestaan Suomen vanhin yökerho ja pysynyt suomalaisten suosiossa jo vuodesta 1830 alkaen. Mattolaituri tarjoaa kesäisin kävijöilleen merellisen tunnelman ja onkin yleensä tupaten täynnä. Helsingin yöelämä ei takuulla jätä ketään kylmäksi.

Nähtävyydet

Helsinki on pullollaan nähtävyyksiä jokaiseen makuun. Helsingissä voi nähdä uniikkia arkkitehtuuria, joka on saanut vaikutteita eri aikakausien trendeistä. Suomeen on tuotu lukuisia ulkomaalaisia lahjakkuuksia suunnittelemaan mitä erikoisempia rakennuksia ja luomaan Helsingin ulkoasusta sellaisen kuin se on tänä päivänä. Yksi Helsingin tunnetuimmista ja rakastetuimmista nähtävyyksistä on rannikolla sijaitseva Suomenlinna, johon turistit ja saaren asukkaat pääsevät lauttojen avulla pitkin päivää. Samalla pääsee pistäytymään Kauppatorilla, jossa saa maistella ja nauttia niin suomalaisesta kuin myös ulkomaalaisesta ruokatarjonnasta.

Yksi kaikista tunnetuimmista nähtävyyksistä Helsingissä on ehdottomasti Helsingin Tuomiokirkko. Kirkko edustaa neoklassista arkkitehtuuria ja on kaupungin kiintopiste ja ehdoton helmi, jonka erottaa jo kaukaa mereltä. Jylhänä kaupunkikuvassa seisoo myös ortodoksinen Uspenskin katedraali, joka on tyylilajiltaan perinteiseen ortodoksiseen maailmaan sopiva. Ateneumin ja Kiasman rakennukset erottaa helposti ulkoasujensa perusteella muusta katukuvasta. Perheen pienimmille löytyy myös paljon viihdettä ja suosituimpana kohteena lieneekin Linnanmäki, joka houkuttelee vuosi toisensa jälkeen valtavasti perheitä nauttimaan kesäisistä päivistä.

Tapahtumat

Helsingissä on helppo järjestää niin pieniä kuin isompiakin tapahtumia. Joka vuosi Helsingissä järjestetään esimerkiksi musiikkifestivaaleja ja konsertteja, joihin myytävät liput on usein loppuunmyyty jo kuukausia ennen tapahtumaa. Helsinki houkuttelee myös kansainvälisiä puhujia ja esiintyjiä. Yksi tunnetuimmista tapahtumista on Slush-konferenssi, joka esittelee bisnesideoita innovatiivisella tavalla. Helsingistä voi löytää myös paljon ilmaisia tapahtumia eri kohdeyleisöille ja esimerkiksi tunnetut kirjailijat lukevat tekstejään yleisölle kirjastoissa. Myös taidepajat, näytelmäkerhot ja laulutapahtumat ovat tuttuja tavallisille helsinkiläisille.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan on siis selvää, että olipa kyseessä paikallinen helsinkiläinen tai kaupungissa pistäytyvä turisti, on Helsinki pullollaan viihdettä ja elämyksiä. Helsinki on vilkas ja vireä kaupunki ja joka puolella on panostettu erilaisen ohjelman tarjoamiseen. Helsinki on hyvin kansainvälinen ja tämä näkyy kaikkialla kaupungin kaduilla ja viihdetarjonnassa. Helsinki toimii puitteena erilaisten tapahtumien ja festivaalien järjestämiseen ja lukuisat tapahtumapaikat kuhisevat maailmanluokan artisteja ja esiintyjiä. Jos siis etsii viihdettä ja kulttuuria, kannattaa vierailla Helsingissä.